Mie aattelin tehä vähä uutta ilmettä blogii, mut en niiku mitenkää jaksanu käyä vääntää enempää. Mielenkiinto loppu jo alkumetreil. Mul on toi organisointikyky muutenkii aina ollu uinuvas tilas. Mut ei se mitää, minust tää sisältö on tärkein ja uskon et nää jutut avautuu joka tapaukses niille joille kuuluuki. Vähä tää saattaa olla katkonaista ja jos en päivää tai parii kirjota tänne blogii jotain, ni tuntuu et on taas niin paljon asiaa ettei mitenkää pysty jäsentää kaikkea. Siks se on kirjotettava vähä niiku päiväkirjaa.

Tässä itteäni tutkiskellessa ja tät iänikuist juttuu pyöritellessäni, et mikä minust tulee isona, oon oivaltanu asioita. Mie en tiiä, eikä min tarvikaa tietää, et mitä tuleman pitää. Luotan omaa sisäisee äänee mikä tuntuu minäki hetkenä hyvältä ja annan sen viiä minut sinne, missä mie minäki hetkenä voin kehittyy parhaaks maholliseks versioks itestäni. Enkä odota mitää, annan vaa joka hetken aueta sellasena ku se tulee ja otan siit kaiken irti!

Ei voi vertailla itteää muihin ja siihen miten muut tätä elämää elää, koska kukaa ei voi tietää millasta on olla toinen ihminen. Miten se näkee ja kokee asiat ja millanen todellisuus sillä on. Jos jotain jalanjälkii on seurattava, valitsen oman intuition. Se on haastavaa, mut valitsen nähä sen mahollisuutena enkä esteenä. Ja täydellinen rehellisyys, kuinka vaikee asia se on. Ihan uskomattoman vaikee, mut mie tiiän et se on ainoo oikee tie. Se on syy miks mie koko tätä blogia kirjotan, et mie voisin paljastaa itestäni sellasii asioita, joista on usein vaikee puhua ja jotta voisin kannustaa kaikkia muita omaks iteksee opettelevia olentoja samaan.

(c) Sirpa Siik

Sain täs yhtenä päivänä hyvän esimerkin. Minuu pyydettii tekemää energiahoitoo ja yhtäkkii minuu rupeski ahistaa ajatus siit. Mie kävin sisäistä kamppailua itteni kanssa. Ku sain viestin, jossa kysyttii hoitamaa, eka reaktio mikä tuli oli että toivottavast en joudu tekemää sitä. Sit rupesin kelailemaa et mitähän täs nyt on takana, miks ahistaa tää ajatus. Miehä oon hoitanu ennenkii, ei täs pitäis olla mitää ihmeellist. Kuitenkii nyt oli auennu joku uus juttu. Eka ajatus mikä tuli mielee, oli se et en osaa tehä sitä tarpeeks hyvin. Koska pelkään ihmisii ja en osaa käsitellä niitä "ku ammattilainen" eli vähä niiku irrottaa itteäni ihmisenä siit jutusta ja esittää kipeit kysymyksii, ikäänku oisin psykologi, siis ns. henkilökohtasesti irrallaa siit jutust.

Mut koska mie oon menos nyt niin lujaa sinne rehellisyytee ja min todellisuudes ihmiset ei oo mitää toisistaa erillää olevia, kylmiä koneita, vaan syväl sisällä halutaa toimia rakkaudesta ja olla toisia lähellä. Ja mulle käsitteet "henkilökohtanen" tai "yksityisyys" on rapistumassa kovaa vauhtia pois. Ne ei oo mitää muuta ku erillisyyden harha ja pelkojen muuri, jotka pitää ihmisen piilossa omalta iteltää, ettei tarvis kohdata niit omii syvimpii pelkoi jotka heijastuu toisista ihmisistä vasten kasvoja, ku tullaa liian lähelle. Mie en taho hoitaa ihmistä niiku asiakasta, mie tahon olla ihmiselle ihminen.

Joka tapaukses, mie tarkastelin lisää tät reaktioo itessäni. Onneks sain sit sen hoidon peruttua ja siirrettyä seuraavaa päivää, et sain aikaa paneutua tähä enemmän. Olo helpotti heti. Seuraavaks tuli mielee sellanen juttu, et oon niin epävarma itestäni, et sen takii mie pakenen sen hoidon tekemistä, ettei tarvis kohdata sitä et mie oon huono, koska en osaa kunnolla ja täydellisesti kaikkia tekniikoita ja kikkoja, joilla saa mahollisimman nopeest tuloksii aikasiks ja ettei asiakas maksais yhtää turhasta.

Sit täst päästääki siihe, et toi raha, se on yks asia joka aiheuttaa myös täysin tarpeetont kitkaa ihmisten välille. Minust tuntu siltä, et mie en haluu rahastaa, toisin sanoen tehä bisnestä, sellasella asialla niiku energiahoito. Se kuuluu jokaiselle ihmiselle rakkaudellisena välineenä auttaa itteää ja toisiaa ymmärtämää paremmin ihmisenä olemista. Ja koska se hoito usein tapahtuu viel niin et se toinen ihminen ei kunnolla tiiä mistä on kyse, jotain vaa tapahtuu ja sie paranet ja sit se oli siin. Joilleki se voi tuntua hyvältä, mut mulle se ei jotenki riitä. Mulle on tärkeää auttaa sitä toista ymmärtämää itteää ja rohkasta tutkimaa et miks mulla on tälläsii juttui mieles ja kehos, miks on kipui ja miks on vaikea käsitellä tunteita.

Mie ymmärsin, et mie en pelkää kehittyä itsevarmemmaks ihmiseks. Mie yritin mennä suuntaa, johon min ei kuulu. Kaikki mitä se oli, ni vastustusta min todellista olemusta kohtaa. Se ei oo mulle luontainen tapa lähestyy asioita ja rakentaa maailmaa, eikä oo sen takia paras mahollinen tapa myöskää kehittyä itsevarmemmaks. Siit puuttuu se intohimo ja uuden oppimisen jano sitä asiaa kohtaa.

Se oo huono juttu. Mitää virhettä ei oo käyny siinä, et mie haluan toimia eri lailla ku luulin et "täytyy". Mie pelkäsin myöntää sen, osittain siks et mul on vieläkii sellasii negatiivisii uskomuksii, et jos mul ei oo tätä energiahoitajajuttuakaa, ni sit mul ei oo enää mitää "omaa juttua". Mut tajusin, et just tässä kohtaa pääsin askeleen lähemmäs sitä omaa juttua. Päästin irti ja seuraavana päivänä mennessäni hoitamaa puoleks tunniks, viivyin kaks ja puol ja kotii lähtiessäni huomasin et miehän olin uskaltanu olla oma itteni ja avannu itteäni enemmän ku koskaa tavallisesti uusille ihmisille ja tän ansiosta tääkin inspiroiva keskustelu tulee vielä jatkumaa. Lisäks, samana päivänä mulle tuli puhelu jossa selvis et luvassa on valokuvailua huikeitten ihmisten kans viikonloppuna ja siin tajusin sen eron, siellä on yks sellanen highest excitement, jossa en pelkää ottaa haasteita vastaa. Mie rakastan hullutella, olla ruma, olla kaunis, luoda uutta ja rikkoa (etenki siveellisyyden ja normien) rajoja. Se on mulle sitä korkeinta minua!

Ihanaa oppia koko ajan lisää ja laajentua. Kirjottelen tulevissa postauksissa lisää uusista tuulista sen mukaa ku niit ilmenee. Pidän tän rehellisenä, raa'alla tavalla itteäni avaavana kanavana kertoa min oma versio tästä todellisuudesta ja kokemuksesta ihmisenä. Mie oon niin innoissani KAIKESTA!

Jännä juttu, miten toi keväinen aurinko saa ihmiset käyttäytymää. Se tuo esii niit todellisen itsen pilkahduksia jokaisesta. Tekee yhtäkkiä mieli sanoa toiselle et vitsi mie rakastan sinuu tai yhtäkkiä joku juttu näyttääki ihmeellisen kauniilta ja uusia inspiraatioita herää. Ah, ja ihana kevään tuoksu!

Ps. Mie rakastan sinuu!!!