Mie en ois ikinä, koskaa, mitenkää, uskonu et miten voi todellisuus muuttuu parin viikon sisällä niin hurjasti et ei taho pysyy perässä. Ihan sairaan antoisat pari viikkoo ollu taas, suurimaks osaks Maijun ja lasten kans. Pääsin myös toteuttamaa itteeni ihanan toisen minän eli Timpan kans pitkäst aikaa ja saatii taas vuosisadan siisteimmät (meijän mielest) valokuvat otettuu ja muutenkii pääs taas ihanan leikkisä, hullu sekopää-Viivi irti, joka on valmis mihin vaa vaikka heti!

Ihanaa huomenta.

Täs ollaa koettu myös tunteita niin laidast laitaa, viimesistä hyvästeistä alkuinnostuksee, ettei uskois et ihminen voi kokea niin paljon edes paris vuodes. Tää tahti vaa kiihtyy koko ajan ku oivaltaa jatkuvast uusii juttu itestää ja elämän hienoista kuvioista. Kerron nyt täs murto-osan et what's going on täl hetkel.

Ensinnäkii mie ite oon muuttunu ihan toiseks ihmiseks ku viel vähä aikaa sitte. Reseptillä: oon jättäny kaiken ylimääräsen, menny vaa sitä kohti mikä tuntuu siin hetkes parhaalta ja luottanu siihen et todellisuus muovautuu ja resurssit kyl riittää, oli ne mitä tahansa, kuha vaa seuraan highest excitementtiäni joka hetki. Ja näin se menee, oon päästäny irti ja uskaltanu! Siit lähtien oon kasvanu enemmän ku yhteensä viimesien vuosien aikana. Oon yksinkertasesti toiminu jokaises hetkes sen mukaa mistä saan eniten iloa ja intoa. Oon antanu itelleni luvan kääntyy pois KAIKESTA mikä tuntuu vähänki vastenmieliselt. Lisäks, elän hetkessä. Ei tarvi antaa mielen viedä ku voi ite viiä mieltä sinne suuntaa mihin haluaa. Mitä kaikkee oonkaa sen jälkee saanu elämält, hitto ku pystyis sen kaiken sanoina kertomaa, mut vittuku ei ne riitä siihe!!!

Täshä myö!

On paljon syvällist juttuu, sitähän riittäis vaikka loputtomii täs, mut ku niit ei pysty lyhyest kirjottaa ni en ala nyt niit enempää yrittämää. Puhun niist viel myöhemmin kuitenkii. Hitto, yks päivä löyettii ittemme Gina Tricotin alennusmyynnistä, just tultu Sokokselt ostamast ripsarii, kummalliset haalarit päällä seisomas pukukoppien peilin eessä ottamas itestämme valokuvii kännykällä. Viel kaiken lisäks hihiteltii ku teinit. Ja kaiken sen lisäks ostettii noi asut. Sen jälkee paineltii mäkkärii syömää. Kaikki jotka tuntee minuu vähänki, tietää et mitää tälläst ei oo tapahtunu vuosii. Tuntu ihan ku kokis jotain uutta ja ihmeellistä, oli niin älyttömän hyvä fiilis ettei mitää rajaa. Nimenomaan se huikee fiilis sai meijät rikkomaa rajoja näin, ei toisinpäin, et oltais rikottu rajoja saadaksemme sen hyvä fiilis. Täst aiheest aion kans kirjottaa myöhemmin lisää, miten oon huomannu et onnellisuus ja hyvä mieli vaikuttaa todellisuutee.

Mie oon myös huomannu et minus on heränny jonkunlainen feminiininen puoli. Oon aina ennen ollu enemmän sellanen, et ei vois vähempää mitkää tyttöjen jutut kiinnostaa. Yhtäkkii oon ruvennu innostumaa enemmän korviksista, vaatteista ja laittamaa useemmin meikkiäki naamaa. Huomaan et ku näkee asioit laajemmin, ni itekki laajentuu, sen sijaa et sulkis jotain kokonaa pois. Ennen oon ollu melkein radikaalisti sitä mieltä et on typerää ku pitää olla kaikkii tyttöjuttui ja kaikki sellanen on ihan turhaa. Ei se laajeneminen tarkota minkää asian poisjättämist, vaan tasapainon löytämist sellaseks ku mie luonnollisest oon, mikä tuntuu oikeest minust hyvält ja mikä tukee minkäki hetken iloa parhaiten.

Toi oli oikeest aika siistii miten noi kaks palloo sulautu yhtee tommosel tasapinnal!

Nyt ku katon peiliinki, ni näen itteni paljon kauniimpana ku vielä kuukaus sitte. Viimeks laitoin pitkäst aikaa lasit päähä ja ennen oon inhonnu sitä näkyä peilistä ku mul on lasit päässä. Maijun sanoin: en mie näyttäny oikein miltää. Omast mielest jopa rumalt. Nyt mie näin itteni kauniina rillitki pääs. Oon vissii pikkuhiljaa oikeesti rupeemas rakastaa itteäni, viimein! Välipointtina tähä pitää laittaa mielenkiintonen juttu näön parantamisesta jonka löysin, josta varmaan kirjottelen myöhemmin lisää kuha saan aluille.

Rakkauden kokeminen on myös muuttunu ihan toisenlaiseks. Voin vaa katella ja tuntea lämmint rakkautta ja rakastaa, eikä tarvi kokee minkäälaist tuskaa. Miten kiitollinen voikaa olla siit! Pakko kirjottaa täst rakkausaiheestki paremmin ja tarkemmin, ku siitäki vois kertoo taas vaik novellin. Oon myös empaattisempi ku ennen, mikä on jännä tunne kans. Aiemmin oon ollu tosi varautunu vierait ihmisii kohtaa, mut nyt oon ruvennu avautumaa pikkuhiljaa. Alan myös pikkuhiljaa oppii pyyteetöntä fyysist läheisyyttä ja sen todellist merkityst ihmisten välil. Ihanaa huomata et alan olemaa koko ajan enemmän oma itteni ja kokonaisuudessaa rakkauden määrä erilaisina ilmentyminä elämäs on huimaa!

Vanha jengi koos saattamas yhtä avioliittoo.

Oon myös alkanu täs tutkimusmatkan varrella pikkuhiljaa huomaamaa muitaki pilkahduksii todellisest itestäni mitä piilee näitten uskomusten ja mielen ongelmaisen viidakon uumenissa. Mie en viel tiiä mitää tarkkaa, mut yks asia johon täytyy varmaanki tarttua, joka tuli minuu vastaa, on sellanen nettikurssi kun luovan kirjottamisen haaste. Mie selvästi toteutan itteäni parhaiten jotenki luovasti. Saa nähä mihin nää uuet polut viekää minuu. Oon vaa joka hetki ilonen, onnellinen, rauhassa. Muistakkee, joka hetki, tää hetki :) Täshä myö. Hihii.

Mie tääl kirjottelen taas ku en oo kirjottanu pitkää aikaa. Kauheest taas tapahtunu tässäki välis, mut vaikee oikein alottaa mistää ku suurin osa niist asioist ei oo mitää sellasii kovin konkreettisii juttui. Tää on jotenki ollu sellast aikaa, et sisällä on tapahtunu hirveest, mut ulkonen maailma on aika pysähtyny. Välil se tuntuu silt et se on jotenki ristiriidas, mut sit aina lopult tajuun et vaan tän pysähtyneisyyden ansiost oon saanu mahollisuuden oivaltaa näit juttui.

Ihanaa, ku on aikaa ja ei oo kiire koko ajan. Kärsivällisyyttä joutuu täs opettelemaa monenki asian kans, mut ku aina muistaa sen, et täs hetkes on oma juttusa. Aina voi valita miten suhtautuu asiaa ku asiaa, ni ei tartte yhtää ahistella. Mie oon täs menneiden vuosien varrel opiskellu itteäni ja maailmaa ja oppinu olemaa olosuhteist ja tapahtumist riippumatta koko ajan onnellinen. Mie yks päivä kirjaa lukiessani tos nojatuolis kattelin Miloa ku se katto tietsikalt jotain piirrettyy ja jotain juteltii, ni mie itkin sen takii ku oon niin onnellinen. Hitto sentää, et oonki kiitollinen täst kaikest! Ollaa juteltu Juuson ja Maijun kans niin paljon kaikkii siistei juttui ja kaikest et toivoisin niin et jokainen ois voinu olla mukana niis keskusteluis.

Ei oo vissii kuvii tarpeeks ku pakko laittaa uusii mitä löytyy vaikkei liittyis aiheeseekaa (tää on Sirpan ottama myös)

Oon lukenu aika paljon, se on ihanaa ku on hyvä kirja joka kiinnostaa. Nyt oon lukenu sellast ku Path of Empowerment. Se on viimenen osa Barbara Marciniakin kirjottamast kirjasarjast. Ne on ihanii kirjoi ja mie oon saanu niist hirveest kyl irti. En rupee nyt täs selittää niist sen enempää, tuolt linkin takaa löytyy lisää tietoo. Lukeminen on sellanen juttu jonka mie oon löytäny oikeestaa vast joskus kolmisen vuotta sitte. Nuorempana mie en ikinä lukenu, en ehkä jotenki jaksanu keskittyy. No, nyt ku oon pysähtyny muutenkii menemää itteeni ni jotenki nää kirjat on tullu vissii jäädäksee.

Sit mie oon katellu Youtubest aika paljo sellast kanavoijatyyppiä ku Bashar. Ainoo tommonen puhujatyyppi jota mie oon koskaa jaksanu perehtyy kuuntelemaa. Se uppoo minuu siks ku se puhuu niin selkeest ja siin on ripaus huumorii mukana, en tykkää liian vakavast tyylist. Tuolt tubest löytyy kivoi lyhkäsii pätkii aina johonki aiheesee liittyen. Niistäki saa aina ihanii muistutuksii elämäs erilaisii tilanteisii. Tääki on uus juttu, koskaa ennen ei oo kiinnostanu yhtää.

Tässäki kohtaa saatto naurattaa se et lähti käsist (naurattaa vieläki!)

Mie oon myös löytäny täs viime aikoina jotenki ihan uusia tuulia huumorinki saral. Mul pyörii kaikkii hauskoi juttui jatkuvast mieles ja usein naureskelen äänee yksinääkii. Hitto, sitä tapahtuu aika useinkii ku tarkemmin miettii. Sit tulee välil sellanen tunne ku on yksin, et sitä nauruu ei saa kunnol ulos, vaik naurattais ihan sairaast! Tai sit jos tulee jotain hauskoi juttui mielee ni tulee tukala olo jos niit ei saa sanottuu äänee. Yleensäkki mie oon aina nauranu paljon, mut nykyää etenkii useinki tekee mieli vaa nauraa ihan älyttömäst ja koko ajan. Se on hauskaa! Lieväst sanottuna. Monest oon miettiny jo et onks kellää oikeest yhtä paska huumorintaju ku mulla ja sen jälkee nauranu silleki asialle joka kerta räkäsest päälle.

Sit mie unelmoin hirveest semmosest yhteisöllisest meiningist. Toivoisin et ois porukkaa paljo ympäril joka päivä. Ja et vois tehä kaikkee siistii yhes. Mie haluisin kokeilla kaikkii kivoi juttui, kaikkii harrastuksii ja saaha kaikkii älyttömii ideoit. Ois ihanaa pelata porukal lautapelei, hassutella ja oikeest sekoilla niiku lapset. Mielistyn pelkäst ajatuksestakii! Unelmoin myös pöytäroolipelaamisest.

Sit mie haluun kans rakastaa ja antaa rakkautta, opiskella sitä toisen ihmisen kans! Ai vitsi, miehä aloin täs iha innostumaa (nauran vaihteeks yksinäni) ja se on muuten kans ihanaa. Ku ajattelee paljo positiivisii asioita ja unelmoi ni hyviä asioita kans tapahtuu. Niin siistii innostuu ja unelmoida. Täs oli vähä kuulumisii. Palailen kaikkii näihi aiheisii taas yksityiskohtasemmin jatkos.

Ps. Vittu mie oon muuten rakastunu!!!